Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Luumu-vaniljakreemileivokset

23.11.2008 - 17:29 / Kategoriat: Joulu 2008

Confetiin tuli ihana lumihiutale-koristelumuotti myyntiin ja tietysti se piti saada! Ihania lumihiutaleita sillä saikin aikaan!! Niistä intoutuneena leivoin kääretortun, josta tein leivospaloja.

Kääretorttu

4 munaa

1 1/2 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

1/2dl perunajauhoja

1 1/2 tl leivinjauhetta

Täyte;

1 osa vaniljakreemijauhetta

3osaa vettä

n.1dl luumumarmeladia

1dl flora vispiä

koristeet sokerikuorrutetta

Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot keskenään ja lisää varovasti munasokeriseokseen.  Kaada seos leivinpaperin päälle pellille ja paista 225 asteessa n.8min. Kumoa torttulevy heti toiselle leivinpaperille, johon on ripoteltu sokeria tai leseitä. Irrota paistamispaperi. Jäähdytä hetki. Sekoita täytteen aineet ja levitä torttulevylle. Kääri rullalle siten että saumakohta jää käärön alle. Anna tekeytyä hetken viileässä. Leikkaa haluamasi kokoisiksi paloiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja pursota leivoksen päälle. Koristele ja nauti!  

Vinkki; ripottele vähän kanelia pintaan! Makuyhdistelmä on loistava.

 
KatriH kirjoitti 24.11.2008 - 00:01
Oi, oi, mitä herkkuja! Makuyhdistelmä on just mieluinen minulle, pitää ehdottomasti tehdä joku päivä :)
Ihania myöskin nuo lumihiutaleet, minäkin tilasin omani heti, kun ne huomasin. En ole vaan ehtinyt niitä vielä testaamaan, mutta tiistaina pitää jotain nimpparikakkua tehdä, niin siihen kokeilen kyllä jo :)
Justiina kirjoitti 24.11.2008 - 17:26
Ihania leivoksia! Kauniita lumihiutaleita, täällä kateellisena katselen kun kaikki tuntuvat koristelevan leivonnaisiaan niillä... Mun täytyy toi sponsori puhua vielä ympäri =)
Pia kirjoitti 25.11.2008 - 15:53
Ihania lumihiutaleita! Katri haki minulle tänään sieltä työpaikalstasi ja lumihiutalemuotit, en malta odottaa!!

Minulle myös selkisi vasta tänään kuka sinä olet ;) Eli ensikerralla moikataan tuttavallisemmin kun tulen sinne ostoksille ;)
Ewelyn kirjoitti 25.11.2008 - 16:55
Hieno koristelu!!! Ihana tuo muotti! Juuri tilasin piparkakkumuotteja Confetista, noita samanlaisia mitä sulla on tuossa alemmassa jutussa. En millään malta odottaa paketin saapumista =)

Niin ja tuo kääretortun täyte kuulostaa taivaalliselta...
sofiella kirjoitti 26.11.2008 - 10:16
Nää on kauniita!!! Ja houkutteleva tuo resepti.... voisi sopia tosi hyvin vaikka joulukahvi-pöytäänkin
Ent-tu kirjoitti 26.11.2008 - 10:58
Aivan uskomattoman kauniita, pieniä kulinaarisia taideteoksia!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja



Olen kahden poikasen ja yhden pienen tyttösen (s.-04&-05&-11) äiti, Tuusulasta. Suuri intohimoni on leipominen, etenkin kakkujen, ja kaikenlaisten juhlien, varsinkin teema-juhlien, järjestäminen. Vaikka teen näitä harrastelupohjalta, toivon saavani mahdollisimman paljon hyviä "syitä" kakkujen tekoon, sillä enhän itse voi kaikkia syödä... laugh

Voit kirjoitella minulle osoitteeseen siiliparatiisi (ät) luukku (piste) com

Tulossa mm;  mansikkakakku, eläkekakut, jalkapallo-kakku

Laskuri 9.3.2008 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Siili energiaa..

Kiroilevasiili.fi