Olen kahden poikasen ja yhden pienen tyttösen (s.-04&-05&-11) äiti, Tuusulasta. Suuri intohimoni on leipominen, etenkin kakkujen, ja kaikenlaisten juhlien, varsinkin teema-juhlien, järjestäminen. Vaikka teen näitä harrastelupohjalta, toivon saavani mahdollisimman paljon hyviä "syitä" kakkujen tekoon, sillä enhän itse voi kaikkia syödä... ![]()
Voit kirjoitella minulle osoitteeseen siiliparatiisi (ät) luukku (piste) com
Tulossa mm; keväisiä leipomuksia, voileipäkakkuja, HIFK-kakku ja Angry Bird kuningaspossukakkku, irlanti teemaa

Olen pitkän aikaa halunnut kokeilla suklaapintaista jäätelökakkua silikonivuoalla ja nyt päädyin tekemään meille joulun jälkiruuaksi "kevyen" jäätelökakun.
Käytin pyöreää ornamentti-silikonivuokaa. Kuviot tein valkosuklaalla, jonka siis sulatin ja pursotin kuvioiden mukaisesti. Sitten laitoin hetkeksi vuoan pakkaseen. Sulatin tummansuklaan ja sivelin silikonisella sudilla sen vuokaan. Suklaa levittyi helposti jopa reunoille. Sen jälkeen taas laitoin vuoan pakkaseen noin 15minuutiksi. Halusin käyttää ihan tavallista vaniljajäätelöä, jonka annoin hiukan pehmentyä ja sitten lusikoin sen vuokaan. Lisäsin kinuskikastiketta ja keksimuruja sekä vielä ohuen kerroksen vaniljajäätelöä pohjaksi. Pakkasessa jäätelökakku sai olla seuraavaan päivään.
Jäätelökakku irtosi hyvin vuoasta, kun pohjaa kostutin lämpöiseen veteen pari kertaa. Melko ronskisti sai silikonia venytellä, mutta kakku irtosi ehjänä!
Pyöreän ornamentti-jäätelökakun raaka-aineet
n.100g valkosuklaata
300-400g tummaa suklaata (kannattaa laittaa reilusti, jotta suklaakuori ei hajoa kakkua irrottaessa)
3l jäätelöä
n.1dl kinuskikastiketta
n.50g keksimuruja (esim.Digestiveä)


Meillä joulupöytään tulee kahvin seuraksi mm. näitä uusia joulusuukkoja Brunbergilta, makuna puolukka-karpalo. Muffiniteline pääsee taas käyttöön, jouluiseksi tuunattuna!



Mielestäni Suomesta löytyy niin ihania suklaita sekä konvehteja, että itse en hirveästi ole panostanut niiden tekoon. Mutta, viime syksynä löysin Suklaafestareilta Baileys-konvehteja ja ne olivat superhyviä. Nyt niitä piti sitten itse koettaa tehdä. Mmmm, hyviähän näistä tuli..
Baileys-namuset
1dl kuohukermaa
2tl vaniljasokeria
n.200g tummaa suklaata (70%)
0,5dl Baileys-likööriä
Kiehauta kerma kattilassa. Lisää vaniljasokeri. Ota kattila liedeltä ja lisää paloiteltu suklaa ja likööri. Seoksen pitää muuttua paksuksi massaksi, jonka sitten pursotat/lusikoit konvehtivuokiin. Koristele ja jäähdytä sitten jääkaapissa. Konvehtien pitäisi säilyä jääkaapissa muutamia päiviä, meillä ne ei säilynyt
.


Sain tehdä 60v. juhliin täytekakun ja toiveena oli kinuskikakku. Meinasi jo usko loppua, kun pitkästä aikaa tein "perus"kakun eikä se tuntunutkaan helpolta?! Kinuski ei suostunut yhteistyöhön, kerma ei tuntunut vatkautuvan ja ideat olivat tipotiessään koristelun suhteen, joten lopputulokseen en ollut tyytyväinen. Saaja piti kuitenkin kakusta ja maultaan appelsiinimousse-banaanitäytteinen kakku oli varmasti hyvä!

Joulufiilis alkaa jo vallata ajatukset kokonaan ja vielä kun ilmakin suosii. Tänään on satanut ainakin 30cm lunta ja loppua ei näy! Jospa saisimme tänne etelä-Suomeenkin kunnon valkoisen Joulun!

Olipa ihana ottaa tämä vuoka esille ja paistaa makoisa minttukrokantti-kahvikakku. Tämä Wiltonin lumihiutale-kahvikakkuvuoka on mielestäni eräs kauneimmista kahvikakkuvuoista, joita maa päällään kantaa!! Loistavasti tehty.
Tänään olikin äitini nimipäivä, joten hän sai kahvipöytäänsä tämän herkun.
Minttukrokanttikakku 375g margariinia 4,5dl sokeria 5 kananmunaa 1dl maitoa 7,5dl vehnäjauhoja 3tl leivinjauhetta 2tl vanilliinisokeria 3tl kardemummaa 200g (levy) Marabou Minttukrokanttia Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita joukkoon kuivat aineet, maito ja rouhittu suklaa. Kaada taikina vehnäjauhotettuun lumihiutalevuokaan ja paista 180 asteessa n.1 tunti! Koristele haluamallasi tavalla ja nauti kuuman glögin kera. Jostain syystä (luultavasti jauhoja meni liikaa) kakku halkesi keskeltä jäähtyessään. No makuun se ei onneksi vaikuttanut!

Taas saapui joulun alusaika, jolloin muistetaan ja kiitellään esim. tarhatätejä joulujuhlien yhteydessä! Piti laittaa aivosolut liikkeelle ja keksiä jotain pientä kivaa kaikille, koska en halua antaa persoonatonta suklaarasiaa tai kukkaa.
Viime vuonna annoin ihanat lumihiutale-piparimuotit ja tänä vuonna sitten päädyin tekemään kaikille melko valmiin joulumuffinipaketin.

Suunnittelin joulumuffiniohjeen ja laitoin kaikki kuivat aineet kerroksittain lasiseen purkkiin. Muffinivuoat sekä ohjeen laitoin lasipurkin mukaan!

Toivottavasti kaikki saivat kokea leipomisen ilon sekä suunsa makeaksikin!

Olen pidemmän aikaa suunnitellut tekeväni näitä muffineja. Päässä pyöri erilaisia versioita, mutta tällaisen reseptin kehittelin:
Piparinmakuiset muffinit 12 kpl
2 kananmunaa
2dl sokeria :)
1dl juoksevaa margariinia
1prk rommi-rusina rahkaa
3,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl kanelia
1tl neilikkaa
1tl inkivääriä
Sekoita kaikki ainekset keskenään sekaisin. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 180 asteessa noin 12-15min. Jäähdytä, koristele ja nauti glögin kanssa!

Koristelin muffinit kermavaahdolla, lumihiutale koristerakeilla, syötävillä hopeisilla tähdillä sekä piparin puolikkailla.


Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille!

Tein kakun töihin vieraita varten ja mikä sopisikaan tähän vuodenaikaan paremmin kuin joulunmakuinen sekä talvisen näköinen kakku.
Kakkupohja on 5 munan sokerikakku. Täytteeksi tein piparimoussen sekä luumurahkan. Kostutin tavallisella maidolla. Pintaan laitoin valkoisen sokerimassan, Wiltonin lumihiutale koristerakeita sekä suklaisen lumihiutaleen, joka on valkosuklaata sekä vaaleansinistä Candy Meltsiä. Candy Meltsit ovat uusi tuote, jotka ovat periaatteessa suklaanappeja. Ne sulatetaan suklaan tavoin vaikkapa mikrossa ja sitten niistä voi tehdä konvehteja, tikkareita ym. muottien avulla. Täältä löydät Candy Meltsit ja täältä suklaamuotit.
Piparimousse
4-6 piparkakkua
½prk vaniljarahkaa
reilu 1dl flora vispiä
½dl sokeria
Murskaa piparit ihan pieneksi keksimuruksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen sokeri sekä rahka. Sekoita viimeiseksi joukkoon piparimuru.
Luumurahka
reilu 1dl flora vispiä
½dl sokeria
½prk vaniljarahkaa
n.1dl luumusosetta
Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää siihen sokeri, rahka sekä luumusose.
Täytteet sopivat loistavasti yhteen ja maistuivat todella hyviltä! Kakun alareunaan tein sokerimassasta Holly Leaf-koristelumuotilla lehtiä. Ne näyttivät kivoilta, mutta enpäs sitten tullut ottaneeksi niistä lähikuvaa..
Ison lumihiutaleen tein lumihiutale-tikkarimuotilla ja se on siis Candy Meltsiä sekä tavallista valkosuklaata.

Leivoin tänään ensimmäiset joulutortut ja ne hävisivät nopeasti! Aurinkokin paistoi aamulla niin upeasti, joten piti hyödyntää mahtava valo ja ottaa kuva ulkona!
Ihanaa, joulu lähestyy kovaa vauhtia ja nyt saa alkaa tunnelmoimaan ja odottelemaan joulua! Olen todellinen jouluihminen, jolle joulu merkitsee PALJON! Ei niinkään lahjat ja tavarat (toki kivoja nekin
) vaan juuri se joulun tunnelma tuoksuineen. Tietenkin nuo jouluiset/talviset tavarat lisäävät joulufiilistä ja tänään kokoelmani kasvoikin muutamalla aivan ihastuttavalla esineellä.

Pentikin uusi pöytälyhty on upea!

Samoin Askosta ostamani led-kartiot, jotka toimivat paristoilla ja ovat näin ollen turvallisia sekä joka paikkaan sopivia!

Piparkakkumuotit on kaivettu jo sopivasti käden ulottuville, koska sunnuntaina leivotaan ensimmäiset piparit, luumutortut sekä keitellään rauhassa maistuva riisipuuro! Siis niin ihanaa!!

Nyt ei sitten muuta kuin aletaan odottelemaan, että puista putoaisivat loputkin lehdet ja lumihiutaleet peittäisivät ne alleen.