Olen pidemmän aikaa miettinyt, että mitä muuta ihastuttavilla silikonivuoilla voisi tehdä kuin kakkuja. Sitten ajattelin kokeilla jälkiruoaksi jugurttihyydykettä. Laitoin pintaan mansikkasurvosta, jotta se erottuisi kivasti!

Mansikkasurvos:

pakastemansikoita

sokeria

vaniljasokeria

liivatelehtiä

Jugurttihyydyke:

2dl kermaa

2dl jugurttia

0,5dl tomusokeria

5 liivatelehteä

Survo hiukan sulaneet mansikat ja lisää sokerit. Sulata tilkkaan mansikkamehua vedessä pehmenneet liivatelehdet. Kaada liivateseos mansikkasurvokseen. Annostele lusikalla vuoan pohjalle ohut kerros. Laita jääkaappiin hyytymään jugurttiseoksen teko ajaksi.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita keskenään jugurtti, kermavaahto sekä tomusokeri. Sulata tilkkaan vettä pehmenneet liivatelehdet ja kaada se kermaseokseen. Kaada jugurttivaahto vuokaan hyytyneen mansikkakerroksen päälle.

Voit tehdä näin myös tavallisen hyydykekakun ja lisätä keksipohjankin vielä. Keksipohja kannattaa tehdä normaaliin tapaan ja laittaa se kovettumaan esim. pellille. Sitten siitä kovettuneesta keksipohjasta voi ottaa pyöreällä muotilla vuoan kokoisen palasen ja asettaa sen viimeiseksi hyydykkeiden päälle.

Käytin ruusu-silikonivuokaa sekä pienet ruusut-vuokaa. Näistä tuli tosi kivan näköisiä ja hyviä!

Meillä jäi mansikkasurvosta yli, joten tein siitä meille pelkät hyytelöt.

Nämä syötiin vaniljakastikkeen kanssa