Tein tuossa viikolla tuleville synttäreille sokerimassasta mm. kuningaspossun ja viiksipossuja. Nyt täytyi tuunata muutama tyttöpossukin.

Suomesta kun tosiaan ei vielä aiheeseen sopivia kattaustarvikkeita saa, täytyy itse kerätä kaikkea sopivaa tarjoilupöytään. Eurokankaasta löytyy kolmeakin erilaista Angry Birds-kangasta. Tällainen tulee meidän juhlapöytää koristamaan pehmo-lintujen kanssa.

Kattaustarvikkeiksi ostin punaisia ja mustia kertakäyttömukeja, lautasia sekä lautasliinoja.  Mukit koristelimme tarroilla. Tarrat ostin huutonetistä jo viime vuoden puolella, mutta nyt huomasin pienempiä tarroja löytyvän Tiimaristakin.

Ovikoristeiksi, oppaiksi juhlapaikalle, askertelimme tulevan sankarin kanssa yhdessä tällaiset pahvit. Aika kivaa toisaalta, kun tarvitsee kaikki piitkästä aikaa askarrella alusta lähtien eikä valmista tuotetta vain osta kaupasta.

Huomenna juhlimmekin synttäreiden ensimmäistä osaa pulkkamäessä. Toivottavasti pakkanen olisi hiukan laskenut, että kaikki viihtyisivät talvisissa riennoissa.