Ruotsin pienen prinsessan kunniaksi täytyi tehdä prinsessa-leivokset. Leivoin kääretortun, jonka täytin kuningatarmoussella. Pintaan sivelin vaniljarahkaa ja kuorrutin sokerimassalla. Kruunut tein silikonimuotilla ja sprayasin kultaiseksi. Kaiken kruunasi vielä lumijauhe.

Prinsessa-leivokset kuningatartäytteellä

Kääretorttupohja:

4 kananmunaa

1½dl sokeria

1dl vehnäjauhoja

½dl perunajauhoja

1tl leivinjauhetta

Täyte:

2dl vispikermaa

½prk mascarponea

½dl sokeria

n.1dl kuningatarhilloa

pintaan:

vaniljarahkaa n.1dl

n.150g sokerimassaa

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää varovasti kääntäen keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista 225 asteessa noin 7-9 minuuttia. Kumoa paistunut levy sokeroidulle leivinpaperille nurinpäin ja irrota heti uunissa, pohjan alla ollut paperi. Anna levyn jäähtyä täytteen teko ajan.

Vatkaa kerma vaahdoksi sokerin kanssa. Lisää mascarpone ja hillo. Kaada täyte levyn päälle ja rullaa kääretortuksi. Anna tortun vetäytyä hetken aikaa ennenkuin sivelet pintaan vaniljarahkaa. Kaulitse sokerimassa levyksi ja kuorruta sillä kääretorttu. Leikkaa annospaloiksi ja koristele.

Kauniin ja niin kuninkaallisen nimen pieni prinsessa sai;

Estelle Silvia Ewa Mary

Tre Kronor-teema voisi olla hauska järjestää...